maanantai 30. toukokuuta 2011

Syksyllä nähdään!

Toukokuun loppu on yhtä jatkuvaa jäähyväistä. Viimeinen baletti, viimeiset kerhot, hoidon lopettelua, kevätesityksiä, valmistujaisia, päättäjäisiä, muuttoja. Jännitystä, helpotusta, haikeutta, mutta samalla jo malttamattomana kesälaitumelle kirmaamista. "Syksyllä nähdään!" huikataan siellä sun täällä.

Tänään oli kerhon kevätnyyttärit, luonnollisesti muistin sen sunnuntaina kauppojen sulkeuduttua (että kiitos taas naapurille kananmunista...). Leivoin karpalo-valkosuklaa-kaurakeksejä, helppoja ja nopeita, maistuvat sekä aikuisille että lapsille. Pienellä vaivalla saa tehtyä isonkin satsin.



KARPALO-VALKOSUKLAA-KAURAKEKSIT
noin 18 kpl

1/2 dl kuivattuja karpaloita
1/2 dl juoksevaa margariinia (tai 50 g margariinia sulatettuna)
2 1/2 dl kaurahiutaleita
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 muna

Koristeluun
valkosuklaata

Hienonna karpalot pienemmiksi paloiksi. Sekoita kuivat aineet yhteen. Sekoita kuivat aineet, karpalot, rasva ja kananmuna yhteen.
Nostele pellille pieniä taikinanokareita. Jätä leviämisvaraa.
Paista 200 asteisen uunin keskitasolla 8-10 minuuttia, kunnes keksit ovat kauniin värisiä. Jäähdytä hyvin ennen pelliltä siirtoa.
Koristele jäähtyneet keksit valkosuklaalla. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Pienen määrän suklaata voi myös paloitella suoraan minigrip pussiin, sulje pussi tiiviisti. Kuumenna vesi vedenkeittimessä kiehuvaksi ja kaada kuumaa vettä astiaan suklaapussin päälle. Kun suklaa on sulanut, tee pussin kärkeen pieni reikä saksilla ja pursota raidat keksien päälle. Suklaan joukkoon ei saa joutua vettä.

Olen tehnyt keksejä samalla ohjeella sekä kuivatuista mustikoista että suklaarusinoista, molemmat toimivat!

(Ja toivon mukaan nyt kuitenkin "nähdään" ennen syksyä!)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Jännitystä ja suuria tunteita


Pikkuneidin ensimmäinen balettinäytös on onnistuneesti takana. Ilmassa oli valtaisaa jännitystä, kovaa tsemppausta, äidin kyyneleitä lavan takana, tyttären hymyä lavalla, isän ylpeyttä katsomossa. 




Ballerinan kotinäytöksessä pukeuduttiin ihanaiseen rimpsuhelmaan, isomummon aikoinaan mummolle ompelemaan balettinäytöspukuun. Välillä elämä tosiaan on pelkkää tanssia!

lauantai 28. toukokuuta 2011

If you can't beat it...

If you can't beat it...
...then eat it!

Voikukka on vallannut pihamme ja taistelu tässä mittakaavassa on enää hyödytöntä. Joten nyt nautitaan kukista, tehdään seppeleitä ja napsitaan lehtiä leivän päälle ja salaattiin. Maku on pippurisen kirpeä, mutta sopi ainakin vuohenjuusto-tomaattileipiin.  Arktiset Aromit valitsi voikukan vuoden luonnonyrtiksi muutamia vuosia sitten. Voikukasta on satoja alalajeja ja voikukan ehytlaitaiset lehdet ovat sahalaitaisia miedompia. Voi vain arvata millaista lehteä meidän pihasta pukkaa... Mutta tuo Arktisten Aromien sivuilta löytyvä voikukkapesto kyllä vähän kutkuttaisi kokeilemaan. Pitänee käydä naapurissa katsastamassa mitä plaatua sieltä löytyy!

torstai 26. toukokuuta 2011

Kukkakaupassa

Kesän huippujuttuja on oma "kukkakauppa". Maljakkoon voi napsia yrttejä, kukkia, oksia, lehtiä. Iltasella puutarhan tuoksut ovat parhaimmillaan, vielä kun tarkenisi istua ulkona iltaa ihailemassa!

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Tyttöjuttuja


Yllätyskokeilu


Yllätys yllätys, kokeilussa raparperipiirakka! Ohjeen löysin täältä. Oli helppo ja nopea valmistaa ja ainekset löytyvät kaapista aina. Mukava kesäinen pikapiirakka. 

RAPARPERIPIIRAKKA
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 dl maitoa
1/2 dl öljyä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1 1/2 tl leivinjauhetta

Pinnalle
noin 4 dl raparperinpaloja
3 rkl sokeria

Voitele halkaisijaltaan noin 25 cm:n piirakkavuoka.
Vatkaa munat ja sokeri kevyesti sekaisin (sekoitin käsipelillä kierrevatkaimella). Lisää maito ja öljy ja sekoita seos tasaiseksi. Sekoita jauhot, kaurahiutaleet ja leivinjauhe keskenään ja lisää taikinaan. Sekoita vain sen verran että ainekset tasoittuvat. Kaada taikina vuokaan. Ripottele pinnalle raparperinpalat ja sokeri.
Paista 200 asteisen uunin alimmalla ritilätasolla noin 25 minuuttia, kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea. Tarjoa vaniljavaahdon kanssa.

maanantai 23. toukokuuta 2011

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Perhepäivä

Raparperi-toscakakku

Satoa pukkaa aika tavalla, eli jos joku sattuu tulemaan kylään, kannattaa etukäteen ilmoittaa raparperiallergiasta... Nyt kokeilussa oli Yhteishyvästä löytynyt ohje, jota muokkailin pikkuisen.
RAPARPERI-TOSCAKAKKU
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl maitoa
1 dl juoksevaa margariinia tai 1oog margariinia sulatettuna
4-5 dl raparperinpaloja


Kuorrutus
75 g voita
100 g mantelilastuja
1 dl sokeria
1/2 dl maitoa
1 rkl venjäjauhoja


Peitä irtopohjavuoan (noin 24 cm) pohja leivinpaperilla ja voitele + korppujauhota vuoan reunat.
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Lisää jauhoseos ja maito-voisulaseos kevyesti sekoittaen. Kaada taikina vuokaan. Ripottele päälle raparperinpalat. Paista 175 asteessa uunin alaosassa noin 25 min.
Sulata kattilassa rasva. Sekoita joukkoon mantelilastut, sokeri, vehnäjauhot ja maito. Anna kiehua hiljalleen, kunnes seos sakenee hiukan. Levitä toscaseos piirakan pinnalle. Paista vielä 200 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea. Anna jäähtyä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

torstai 19. toukokuuta 2011

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Kierrätystä

Olin jo jonkin aikaa kaivannut punatiiliä pihaprojekteihin, kun sukulainen ilmoitti fb-sivuillaan vanhan saunan purkutöissä vapautuneista tiilistä. Olimme tikkana paikalla ja viime kesänä rajasin kasvimaan upeilla kierrätystiilillä.

Viikonloppuna haimme uuden satsin punatiiliä ja voi millä ihanuudella niitä autoon kärrättiin! Valitettavasti tämä ajopeli ei ollut kierrätystä vailla (vaikka se olikin rakkautta ensisilmäyksellä). Onneksi kärryvanhus on hyvässä kodissa!

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ruoka-rabarberi


"Tätä monivuotista, hyödyllistä kasvia ei saa puuttua pienimmästäkään puutarhasta. Se menestyy yli koko Suomen, on helposti hoidettu ja hyvin terveellinen. Rabarberi on alkukesällä suuresta arvosta taloudelle, sillä hedelmiä ei ole vielä saatavissa.

Rabarberi-pai. Rabarberi kuoritaan ja leikellään paloiksi sekä pannaan hienoksi surwottujen wehnäiskorppujen ja siirapin kanssa wormuun sekä peitetään ohuella torttutaikinalla, jonka yli riputellaan hiukan sokeria. Ruoka pidetään sitte kuumassa uunissa puolituntia. Sitä woi tarjota myöskin kylmänä."


Martta-yhdistyksen "Käsikirja yksinkertaisessa puutarhanhoidossa kansaa varten" vuodelta 1901 antoi montakin ohjetta ruoka-rabarberin käytöstä, mutta luotin kuitenkin perinteiseen raparperikauden avausherkkuun: raparperipaistos vaniljajäätelön kera. Ohje on äitini peruja, helppo ja takuuvarma tarjottava!


RAPARPERIPAISTOS
1 l raparperinpaloja
1 dl sokeria
Päälle:
75 g voita
1 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelirouhetta
1 tl vaniljasokeria

1. Levitä raparperinpalat vuoan pohjalle ja ripottele sokeri päälle. Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia.
2. Sekoita pehmeä voi, sokerit, venhäjauhot ja mantelirouhe murumaiseksi seokseksi. Levitä seos raparperipalojen päälle. Jatka kypsentämistä noin 20 minuuttia. 
3. Tarjoa paistos lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011