maanantai 8. lokakuuta 2012

Syyssiivousta

Viikonloppuna oli aivan täydellinen keli pihan syyssiivoukselle. Ja kyllä sitä siivottiinkin! 
Aloitin mieluisimmasta, eli ensin käytiin kasvihuoneen kimppuun.
 Tavarat pihalle, varjostusverhot pesuun, automaattiavaajat talvisäilöön,
 loppusato sisälle kypsymään.
 Tyhjän kasvihuoneen sisäsiivous sujui sukkelaan.
 Istutuslaatikkoina käytetyt perunalaatikot ja ihan kaikki muukin sai perusteellisen pesun.
 Voi kuinka olisikaan välillä tehnyt mieli istahtaa auringossa kuivuville tuoleille, mutta eihän sitä ehtinyt.
 Kun myös terassikalusteet oli pesty, alkoi mittavat uudelleenjärjestelyt. Osa kasvarin kalusteista sisälle kotiin, osa terassikalusteista varastoon ja osa kasvariin.
 Vihdoin oli valmista!
Paitsi että ulkona riittää hommaa vielä vaikka kuinka, mutta se onkin sitten jo toinen tarina. 
Ja joku toinen viikonloppu.
SHARE:

12 kommenttia

  1. Näyttää kyllä niin ihanalta kasvihuone oli sitten kevät, kesä tai syksy! Kaunista! <3 Ja olettepa huhkineet oikein kunnolla, siistiltä näyttää. :) Hyvä muuten, kun kirjoitit tuosta automaattiavaajan poistosta, olisin unohtanut koko homman! :O Mukavaa alkuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultakin oli avaaja unohtunut työlistalta, mutta onneksi sentään muistin ennen pakkasia!

      Mukavaa viikon jatkoa sinnekin:)

      Poista
  2. Voi Onnea loppuraskauteen!! Täällä kärvistellään viimeisiä raskauspäiviä (toivottavasti viimeisiä, la aika tän viikon lauantaina). Tämän äitin pinna on kireällä ja sen huomaa lapsetkin :(

    Mutta te olette ollut ahkeria viikonloppuna, minä en saa tehtyä enään kuin välttämättömät. Ajatukset vain pyörii synnytyksen ympärillä.

    Ihania syyspäiviä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hirmuisesti onnea ja tsemppiä myös sinne!:) Ja pitkää pinnaa...

      Kyllä täälläkin tekeminen on jo huomattavasti hitaampaa, kun ei meinaa millään taipua ja niin moneen asiaan joutuu pyytämään miehen apua. Ja siinä joutuu sitten kuuntelemaan mahdolliset murmutukset kaupan päälle:D

      Jännittävää viikon jatkoa!

      Poista
  3. Kaunis kasvihuone teillä. Meillä meni myös kasvihuonetta tyhjennellessä, perennoja leikellessä, haravoidessa, sipuleita istutellessa jne. viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on edelleen sipulit istuttamatta ja monta kasviakin odottaa siirtoa tai purkista pois pääsyä...Se hyvä puoli nuoressa pihassa on, että ihan hirveästi ei ole vielä haravoitavaa!:)

      Poista
  4. Toivotaan että ilmat suosisivat vielä kasvihuoneessa kahvittelijoita, tai glögistä nauttijoita;)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa tuommoinen puuha. Sitä minäkin haluaisin tehdä...
    Kyllä tosiaan olikin viikonloppuna mahtava sää, mulla oli siivouspäivä kotona ja kaikki matot ja petivaatteet saivat syksyisen tuulahduksen..... ja pyykkikin kuivui vielä hyvin ulkona. Syyssäätä parhaimmillaan ja kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä jäi sisäpuuhat vallan tekemättä kun puuhailtiin koko viikonloppu ulkona. Kaunista syyssäätä on kyllä ollut tänä vuonna valitettavan vähän, pitää yrittää ottaa siitä kaikki irti!

      Poista
  6. Kypsyvätkö nuo paprikat sisälle tuotuna?
    -Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaiset, jotka jo valmiiksi punersivat, kypsyivät nopeasti. Mutta nuo täysin vihreät ja keskenkasvuiset eivät kyllä ole muuttuneet miksikään:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig