torstai 31. toukokuuta 2012

Kysymyksiä ja vastauksia

Laura kyseli edellisen syreenipostauksen yhteydessä, "mikä toi ihana turkoosi juttu noiden kukkien alla on?" Se on nurin niskoin oleva, kirppikseltä viidellä eurolla ostettu puulaatikko. 
Toistaiseksi laatikko on ulkokäytössä: apupöytänä / säilytyslaatikkona / kasvarin tavaroiden säilöjänä. Ehkä tämä(kin) kulkeutuu talven tullen sisään, kunhan saan vähän fiksailtua sitä.

Pari postausta alempana anonyymi kyseli puun alla olevaa kasvia. 
Kukka on rohtosuopayrtti, joka kasvaa ja rönsyilee nopeasti ja lähes missä vaan. Kukkiva kuva on otettu heinäkuun helteillä ja kyseisen yksilön olen tuonut aikoinaan mökiltä. Nyt siitä on jo jaettu monelle!

Sitten ihan muunlaisiin kysymyksiin. Olen saanut hauskan haasteen viidestä blogista, anteeksi etten ole ehtinyt vastata näihin aikaisemmin! Ketään tuskin kiinnostaa lukea vastauksiani 55 eri kysymykseen, joten vastaan ensimmäiseksi lähetettyyn haasteeseen, tässä siis Hannan kysymykset blogista Sinisen talon väki.





1. Kuinka monta kertaa olet muuttanut elämäsi aikana?
Tätä piti ihan pohtia ja laskea. Olen muuttanut 14 kertaa viimeisen 20 vuoden aikana. Sitä ennen tuli asuttua koko lapsuus ja nuoruus samassa talossa. Ja nykyisessäkin kodissa ollaan sentään jo asuttu 8 vuotta. Opiskeluaika ja avioliiton alku oli siis aikamoista laatikoiden kanniskelua!
2. Rakkain huonekalusi?
Kyllä se taitaa olla viime kesänä tehty kirppislöytö, turkoosi puusohva.
3. Vapaalla parasta tekemistä?
Puutarhassa möyriminen.
4. Unelmakotisi, asutko siellä jo nyt vai millainen se olisi?
En asu. Unelmakoti on appiukon painajainen: vanha puutalo (vaatimattomasti joku pappila tai kartano), jossa on isot lasikuistit, leveät lankkulattiat, suuret huoneet, valtava puutarha. Olemme mieheni kanssa remonttipuuhissa ihan onnettomia ja käsistään kätevä appiukko pelkää joutuvansa työorjaksi "unelmakotiini":D
5. Lempikasvisi?
Syreeni, ehdottomasti!
6. Paras kirja jonka olet lukenut?
Tämä on vaikea...Luen lähinnä kevyttä ja rentouttavaa chick-litiä, mutta itkettävin ja sillä tavalla mieliin jäänyt on Dorothy Koomson "My Best Friend´s Girl". Kyynelkanavat aukenivat jo tokalla sivulla!
7. Mitä pelkäät eniten?
Jos läheisten kuolemaa ei lasketa, niin käärmeitä. Yäk, hui ja apua!
8. Kerro yksi asia jossa olet todella hyvä.
Leipomisessa. Ainakin tyttäreni mielestä.
9. Mitä sinulla on liikaa? (Omasta tai toisten mielestä)
Tavaraa. Erityisesti mieheni mielestä.
10. Mikä piirre toisissa ihmisissä ärsyttää sinua yli kaiken?
Vaikka olen luonteeltani jo kotiseutunikin puolesta peruspessimisti, en jaksa kovin kauaa kuunneella turhasta ruikuttajia. Mielipiteitä saa ja täytyykin olla, mutta sellainen jatkuva vali-vali-virsi saa näkemään punaista.
11.  Mistä pidät itsessäsi eniten?
Osaan nauttia arjesta ja pienistä asioista. 

Kiitokset haastesta myös Katille Gardeniaan, pionille Anun puutarhaanValkoisen leinikin Hannelle sekä Jennille Keski. blogiin! Hauskoja vastauksia on saanut lukea jo niin monesta blogista, että jätän tylsästi laittamatta haasteen eteenpäin. Kiitos, kumarrus ja anteeksi!

tiistai 29. toukokuuta 2012

Ensimmäiset

Kesän ensimmäiset syreenit pääsivät maljakkoon. Voi tätä ihanuutta ja tuoksua! Laitoin ne kuumaan veteen, niin kuin muistaakseni Hannele tuolla aikaisemmassa syreenipostauksessa neuvoi. Katsotaan kuinka käy!

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Jätskitauko

Huhtikuun lopussa toteutimme pienen pihaprojektin, ja siistimme ulkovaraston päätyä. Aurinkoisten kelien myötä paikalle on muodostunut pieni lepokeidas.
Tosin totaalista rentoutumista hieman himmentää seinällä roikkuva puutarhatyökalukori sekä nurkan takaa pilkistävät multapussit, kottikärryt, kastelukannut yms. yms.
Mutta jos kirjaimellisesti kääntää selkänsä kaikelle, on edessä huomattavasti mukavammat näkymät. 
On tuohon tuoliin tullut jo nukahdettuakin. Poissa silmistä, poissa mielestä...

perjantai 25. toukokuuta 2012

Tulppaanien lumoissa

Vielä ehtii hehkuttaa ihania tulppaaneja, vaikka näillä keleillä (kuivaa ja hellettä) osan kukinta alkaa pikku hiljaa hiipua. Ehdoton lempparini on Angelique, kerrottu ja lumoavan herkkä tulppaani. Melkein kuin pioni!
 Osa vähän vaaleampia, osassa enemmän väriä. Joka päivä pikkuisen eri näköisenä. 
Talon etupuolelta löytyy lila penkki. Liljatulppaani Ballade on kukkinut jo pitkään, tätä laitan syksyllä lisää.
 Ripsureunatulppaani Blue Heron on hauska uusi tuttavuus.
Varsinkin, kun yksi ripsureunoista oli näin villin värinen!
Jollakin käsittämättömän kimurantilla "järjen"juoksulla tästä tuli mieleeni pantterikuvio --> puuma --> Paula Koivuniemi, ja ristinkin kyseisen yksilön esikuvansa mukaan. Siis puhtaasti kunnianosoituksena rohkeille naisille!

tiistai 22. toukokuuta 2012

Mattokaupoilla

Olen palannut jo useammalta kirppisreissulta tyhjin käsin. Joten tämä 4€ matto-ostos lämmitti mieltä ihan erityisesti. Ostin yli 3 metriä pitkän maton kesämökki mielessäni, mutta saattaapa olla, etten malta viedä sitä sinne.
Matto on nyt pesty ja talossa leijailee ihana mäntysuovan tuoksu. Kun joku vielä pesisi lattiat, puhtaan maton pääsisi levittämään eteiskäytävälle. Tai keittiöön. Tai makkariin. Tai...

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Mökkielämää

Eihän mökkielämä pelkästään riippukeinussa loikoilua ole, varsinkaan jos appivanhemmat ovat paikalla...
On laskettu verkkoja (saatiin kuhaa), testattu uusi soutuvene, 
 käännetty ja huollettu kasvimaata,
jokaisella on ollut omat kiireensä ikään katsomatta.
On tehty puuhommia, mutta myös nautittu päiväkahveja. Ihan joka päivä.
On ihaltu 4-vyöhykkeen kevättä:
jouluruusuja ja huussiromantiikkaa, valkovuokkoja ja pionin alkuja.
Tyttärellä riitti mökkipiirissä puuhaa aamusta iltaan.
Loppusiivous ja alamökki säppiin, 
aina tämä tuntuu yhtä haikealta. 
Mummo ja pappa jäivät vielä jatkamaan mökkeilyä, terveisiä sinne!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Syreenin katveessa

Ostin keväällä kasvariin rungollisen pikkusyreenin (syringa meyeri Palibin) varhaisemman kukinnan ja ihanan tuoksun toivossa. Vaatimatonhan tuo kukinta on ulkona kasvaviin pihasyreeneihin verrattuna, mutta tuoksu on kyllä aivan yhtä ihana! Erityisesti aamuisin (kuvassa), kun ikkunat ovat olleet yön kiinni ja aamuaurinko vasta lämmittelee kasvihuonetta. Silloin sekä syreeni että orvokit tuoksuvat lähes huumaavilta!

En tiedä miten ko. pikkupuu talvehtii, yritänkö talvehdittaa sen varastossa vai kestääkö avomaalla? Onko kenelläkään kokemuksia (asumme kakkosvyöhykkeellä)? Isompi ruukku on ainakin hommattava pikapuoliin.

Aurinkoista viikon jatkoa kaikille!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Raparperia!

Raparperit ovat venähtäneet näin mahtavan kokoisiksi! Pikkukokin kanssa teimme kevään ensimmäisen klassikkoherkun tällä ohjeella. Erittäin helppo ja maukas, suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Tämän herkullisen kimpun myötä toivottelemme hyvää äitienpäivää mummolle ja isomummoille sekä tietenkin kaikille äideille!

lauantai 12. toukokuuta 2012

Kesätäysihoitola?

"1800-luvun lopulla kesätäysihoitolaksi rakennettu talo Läntisellä Uudellamaalla"
Lisätiedot ja kuvat: Oikotie