keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Aina ei voi onnistua

Nyt ei ole luvassa kauniita kuvia tai iloista inspiraatiota. Mutta hilpeää menoa kylläkin. Kuvatessa oli hieman kuumat paikat, joten kaikenlainen kuvakulmien mietiskely ja stailaus jäi todellakin tekemättä. Vieläkin näet naurattaa (minua, ei miestä).

Tilasin suomalaisesta nettikaupasta Ball-kattovalaisimen työ/vierashuoneeseen. Olin katsellut näitä joskus aikaisemmin Stockmannilla, mutta kun huomasin mattapintaisen valaisimen kangasjohdolla, tilaus lähti menemään saman tien. Alunperin olin suunnitellut tähän huoneeseen mustaa Ball-valaisinta, mutta tuote oli tilapäisesti loppu. En malttanut jäädä odottelemaan.
Nettikaupan kanssa kaikki sujui moitteettomasti ja tilaus tuli nopeasti. Pyysin rakasta miestäni kiinnittämään lampun "sitten kun ehdit", jota seurasi kutakuinkin seuraavanlainen keskustelu:

Mies: No laitetaan saman tien
Minä: Ei kun käy vaan ensin nukuttamassa ohjelmointipäällikkö
Mies: No eihän tähän mene kuin 5 minuuttia
Minä (ilahtuneena): Okei, mä leikin sillä aikaa pikkumiehen kanssa

ähinää, puhinaa, mutinaa, työkalujen hakemista, epämääräisiä ääniä, ärräpäitä

Mies: Mikä ihmeen valaisin tää oikein on??
Minä: No samaa sarjaa kun toi koululaisen yölamppu. Tilasin nettikaupasta. Tässä on tää kiva mattaväri ja kangasjohto ja tuli muuten...
Mies (ärtyneesti): Katsoitko tilatessa y h t ä ä n  tätä kiinnitystä?
Minä: No en tietenkään. Eikä sitä johtoa saa katkaista! Sitä saatetaan vielä joskus tarvita. Äläkä koske siihen kattokuppiin. Äläkä ainakaan naarmuta sitä! 
Mies: #€"%#?=("(&#%
Minä (takavasemmalta): Se ei muuten ole ihan suorassa 
Mies: !&%€*"!?!&%/
Mies (syvä henkäys): Sovitaanko, että seuraavan kerran kun tekee mieli tilata joku saamarin lamppu nettikaupasta, Ä L Ä  T I L A A ! ! !

Vähänhän tämä antaa huonosti yleisvaloa tuossa päiväpeiton päällä... 
Ja kuten kuvasta saattaa päätellä, meillä EI ole 5 metriä korkeat huoneet. 
Olen nyt lampunostokiellossa. Jotenkin tuntui paremmalta olla vänkäämättä vastaan.
SHARE:

48 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Juu, tästä olisi saanut hyvän yölampun lattialla patjan päällä nukkujalle:D

      Poista
  2. Hupsista! Saako johtoa solmuun kattokupin sisään? Kaunis lamppu kyllä. Voiko niitä 5m huonekorkeuksia tilata kans nettikaupasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta tulisi sellaisen huonekorkeus-nettikaupan vakkariasiakas:) Kattokuppi oli niin pieni, että sinne ei johtoa paljon solmittu.

      Poista
  3. Tää oli kyl päivän paras :D Mul ei meinannu tulla naurusta loppua millään...vedet valuu silmistä. Ei varmaan sais nauraa, mut aika huonostihan tuo kyllä valaisee :) Ja kaikkein hauskinta tässä on se, et toi tarina olis voinu olla just meiltä, mä en saa enää ostaa kattolamppuja ikeasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut ilo huomata, miten monen päivää olemme piristäneet pikku jutustelullamme:D

      Meillä oli itseasiassa tuossa tilalla aikaisemmin Ikean lamppu ja siinä "leppoisan" asennuksen keskellä mies tokaisi: "Mitä vikaa siinä Ikean lampussa oikein oli, pitikö tätä nyt alkaa vaihtaa?!" Oli muuten varmaan eka kerta, kun mies lausui positiivissävytteisen kommentin Ikeasta:D Että ei tämä ihan turha asennussessio ollut!

      Poista
  4. Ou nou! Sattuuhan sitä...

    ps. viitsisitkö vinkata miten olet saanut tossa blogisi oikeassa laidassa noi Bloglovin, Blogilista ja Facebook logot tehtyä? Itse en saa muuta kuin ne perus logot vaikka kuinka oon googlaillut ja yrittänyt löytää ratkaisua...:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Logot on tehty Powerpointilla ja tallennettu kuvana. Ja sitten lisätty tuonne sivupalkkiin kuvagadgettina ja linkitetty ko. sivuille. Olikos tästä nyt yhtään apua..?

      Poista
    2. Kiitos! Nyt selvisi! Miten en tajunnut ett' ne logot pitää itse tehdä?!!

      Poista
  5. Hupsista :) Naurattaa täälläkin. Joskus tosiaan kannattaa pitää suu kinni, mutta eiköhän sitä miestäkin jossain välissä ala hymyilyttämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vuosien varrella on toisen otsan liikkeistä oppinut tulkitsemaan, milloin kannattaa pitää kaikki loistoajatukset ja -ehdotukset omana tietonaan. Ja välillä jopa onnistun pitämään suuni kiinni:D

      Poista
  6. Toi on niin tuttua... :)

    VastaaPoista
  7. LOL !!! :D
    Joka naisen salainen ase: NIPPUSITEET! Jakele niitä aika-ajoin miehellesi, niin saat taas tilausluvan takas :D
    t. vakkarivieras

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Meillä on myös uusi, vieläkin monipuolisempi suosikki: metallinen reikänauha. Toimii sekä kotona että puutarhassa:)

      Poista
  8. Oi, tiedän tän niiiiin hyvin. :) Meillä nimittäin on tuo lamppu mustana eteisessä. En antanut myöskään katkaista johtoa, koska "koskaan ei voi tietää, jos sitä vielä tarvitaan". Lamppu on ilmeisimmin tarkoitettu korkeisiin huoneisiin ja roikkumaan alhaalla, sillä sinne koteloon ei kovin pitkälti johtoa mahdu. Piti nöyrtyä ja antaa katkaista johto, jotta lamppu saatiin kattoon, suoraan ja kunnolla kiinni. :) Ymppaan sua ja sun miestä kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli vielä ongelmana se, että kotelo ei sopinut katossa olevaan lamppurasiaan. Että aikamoista ähräämistä se kaikenkaikkiaan oli ja ihan viidessä minuutissa ei kyllä selvitty... Meinasin vielä tilata mustan valaisimen keittiöön, mutta se on nyt yllättäen jäänyt tilaamatta.

      Poista
  9. Voi hyrskyt! Nauratti, kun oli niin todenmukainen postaus!!:D

    VastaaPoista
  10. Heh, nauratti kyllä täälläkin niin, että piti palata uudelleen lukemaan. Ei mee kaikki aina putkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, meillä menee useammin viemäriin kuin putkeen:D Ikuinen Murphyn laki jne.

      Poista
  11. Hei, kiitos makeista nauruista! Hyvinhän tuo "roikkuu"! :D

    VastaaPoista
  12. Aika hyvin se sopii tuohonkin, toki valoteho taitaa olla aika vähäinen;)

    VastaaPoista
  13. Siinähän se niin somasti nököttää...johtoa solmuun vaan,eiköhän se sitten paikkansa hae :) Kaunis lamppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja jos nukkuu vaan toisella puolen sänkyä, niin ei tuo paikkakaan haittaa:)

      Poista
  14. Tuo johto ei ole ihan suora :D Ei kun kieputtamaan. Ihan kiva lamppu muuten.
    Ei kannata sytyttää tuossa tai voi tulla tulipalo jos valaisimessa ei ole led-lamppua.

    VastaaPoista
  15. Vastaukset
    1. Pitäisi vissiin useamminkin kertoa näistä meidän "juttutuokioista", näitä meinaan piisaa!

      Poista
  16. Tämä postaus oli kyllä illan piristys, kiitos :D

    VastaaPoista
  17. Hehe! Kuulosti jotenkin tutulta ;)

    VastaaPoista
  18. Vastaukset
    1. Tämä on tätä meidän arkea. Hassunhauskaa sanailua ärräpäillä maustettuna emännän sisustusprojektien keskellä:D

      Poista
  19. Hihiii.. :) toivottavasti asia ratkeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamppu on jo nätisti katossa, tosin ei ihan sellaisena kuin sen tilasin:)

      Poista

Blog Design Created by pipdig