keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Kansallinen korvapuustipäivä lähestyy!

Ylihuomenna perjantaina juhlistetaan jälleen kansallista korvapuustipäivää, jo seitsemännen kerran! Ja kyllähän tuollainen klassikkoherkku on oman päivänsä ansainnut, ehdottomasti. 

Korvapuustit ovat siitä ihana herkku, että niitä pystyy leipomaan myös munattomina ja maidottomina rakenteen kummemmin muuttumatta. Tänä vuonna meillä otettiin sekä varaslähtö että vähän oikaistiin. Korvapuustipäivään valmistauduttiin bostonpullalla: pikkuisen nopeampi toteutus ja pidempään mehevänä pysyvä koostumus. Tällä kertaa väliin sujahti mustikkaa ja vadelmaa, ja makuyhdistelmä olisi ehdottomasti kaivannut valkosuklaaraidoituksen valmiin pullan pinnalle. Mutta nyt mennään näillä eväin, kyllähän kunnon sokerinrouskutuskin kuuluu asiaan. 

Muistakaa siis herkutella 4.10, omilla tai kaupan pullilla. Nyt on lupa, melkeinpä lähes velvollisuus, puputtaa pullaa! Viime vuonna meillä olikin uunissa hieman toisenlaiset pullat:)
KUNINGATAR-BOSTON
(munaton ja maidoton)

2 1/2 dl luomukaurajuomaa
1 dl luomusokeria
1/2 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 pss kuivahiivaa
noin 7 dl vehnäjauhoja
100 g maidotonta margariinia

Väliin:
noin 1/2 dl juoksevaa / pehmeää maidotonta margariinia
kanelia 
sokeria
mustikoita muutama kourallinen
kourallinen vadelmia
1 rkl perunajauhoja


Voiteluun ja päälle:
1/2 dl vettä
1/4 dl sokeria
raesokeria 
(tai valmiin pullan pinnalle valkosuklaaraidoitus sulatetusta valkosuklaasta)



Lämmitä kauramaito noin 42 asteiseksi (kädenlämpöistä kuumemmaksi). Sekoita joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää jauhot taikinaan. Alusta taikina kimmoisaksi lisäämällä vähitellen vehnäjauhoja. Lisää pehmeä rasva alustamisen loppuvaiheessa. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kädestä ja taikinakulhon reunoista. 

Kohota taikinaa lämpimässä paikassa, kunnes se on kohonnut lähes kaksinkertaiseksi.

Vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois jauhotetulla pöydällä. Kauli taikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä pehmeä rasva levylle, ripottele päälle kanelia ja sokeria. Levitä päälle perunajauhoissa pyöräytetyt mustikat ja vadelmat. Kääri levy tiukalle rullalle kääretortun tapaan. Leikkaa rulla terävällä veitsellä melko paksuiksi siivuiksi (noin 10-12 palaa).

Asettele taikinapalat väljästi leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (halkaisija noin 26 cm). Kohota 30 minuuttia. 

Kiehauta vesi ja sokeri, ja sivele kohonneet pullat sokerivedellä. Ripottele päälle raesokeria. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia. 
SHARE:

8 kommenttia

  1. Juuri aamukahvin kanssa maiskuttelen uunituoretta korvapuustia :) On ne vain hyviä! Tuota sinun kuningatar-bostonia on aivan pakko piakkoin kokeilla myös tehd, nam! Ihanat pullat olikin uunissa viime vuonna ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korvapuusti on kyllä minunkin suosikkini. Otan sellaisen mieluiten kahvilassakin, sillä välillä upean näköinen kakkupala saattaakin olla maultaan pettymys. Mutta korvapuusti ei petä koskaan:)

      Poista
  2. Onpas niin herkullisen näköinen :) Itseltä mennyt ihan ohi koko korvapuustipäivä, sillä kuulen moisesta vasta ensikertaa :D Kaikkea sitä oppii ;) Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, taas tuli todistettua, että bloggaaminen ja blogien lukeminen ei suinkaan ole mitään hömppäpömppä ajanhukkaa, vaan tällä on tärkeä tiedotuksellinen tehtävä:D

      Poista
  3. No olipa hyvä, että tästä päivästä tietämättä leivoin eilen korvapuusteja ! :D

    VastaaPoista
  4. Herkullisen näköinen bostonpulla, korvapuustit on kyllä kahvin kanssa ihan ehdoton herkku, on päivänsä ansainnut kyllä.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig