perjantai 25. heinäkuuta 2014

Mökkiterveisiä

Kävimme mökillä ottamassa lomaa lomasta, eli taukoa raksaprojektista. Ei meillä tuon kesähuoneen kanssa mitään tiukkaa aikataulua ole, mutta kotona ollessa tekemättömät hommat tietenkin pyörivät mielessä.
Mökillä nukuttiin päikkäreitä aitassa, luettiin asiaankuuluvasti vanhoja sisustuslehtiä, herkuteltiin mansikoilla, loikoiltiin laiturilla, syötiin hyvin, saunottiin. 
Innokas aamuvirkkumme piti huolen, että kaikki ehtivät nauttia uuteen päivään heräävästä luonnosta.
Onneksi sisko on samaa sarjaa, käsi kädessä oli mukava käydä herättämässä myös ylämökin väki.
Ja kun koko lauma oli kasassa, oli Ohjelmointipäälliköllä hymy herkässä.
Mökkipitäjässä järjestettiin Big Wheels -tapahtuma. Voi sitä autojen (ja kampausten ja vaatteiden) ihastelua!
Ukkonen ja myrskytuulet kiersivät ja kaarsivat, mutta eivät ihan osuneet kohdalle. Isännänviiri sai kyllä kyytiä!
Nyt olemme palanneet takaisin sorvin ääreen, eli loppuun jo blogin Facebook-sivuilla ollut (puhelimella napattu) kuva Remontti-Railista.
Viikonloppuna jatketaan vähintäänkin yhtä tyylikkäänä, valkoisten maaliläikkien kera.
Touhukasta viikonloppua siis!
SHARE:

4 kommenttia

  1. Tämä puutarhurin päivän asusi ei mitenkään voi olla pahimmasta päästä vai onko?! Mulla on ainakin niin julkaisukelvotonta tavaraa päällä, että ei mitään rotia! Jännä nähdä mitä sieltä valmistuu :)

    VastaaPoista
  2. Ihastelin kuvia ja SITTEN : tadaa, minun lapsuuden kotikonnut on teidän mökkipitäjässä ja olimpa samassa tapahtumassa minäkin :) Käyppä kurkkaa minun sivuilla, jos joudat, kun itsekkin tapahtumasta kirjoittelin. Voi että niitä mielettömiä menopelejä.

    VastaaPoista
  3. Rentouttavaa lomaa lomasta! ;)
    Aurinkoa ainakin riittää ♥

    VastaaPoista
  4. Jep, remppaa on syytä joskus lähteä karkuun. Tosin omalla kohdalla pihahommat odottavat talon rempan valmistumista, joten pientä painetta on saada julkisivu loppuun ennen syysistutusten aikaa :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig