lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevätkutinaa!

Tässä vaiheessa, kun maa on vielä umpijäässä, on ihanan terapeuttista upottaa kädet multaan edes sisätiloissa. 
Tai no, kesähuoneessa.
Se olikin aivan loistava paikka tähän puuhaan!
Jälkiä ei tarvinnut siivota välillä pois, kuten perhe vaatii vaikkapa keittiössä (nipoja...). Kesähuoneen istutusasema olikin pystyssä useamman päivän. Äidin leikkimökkiin ei silloin ollut muilla asiaa.
Multiin pääsi muun muassa tomaatinsiemeniä (Marmandino One, Sungold, Tigerella, Chocolate Cherry, Pink Plum Baby, Ace 55) sekä munakoisoa ja latva-artisokkaa. Noita kahta jälkimmäistä en ole aikaisemmin kokeillut, katsotaan kuinka puutarhurin käy!
Sirot violetit yrttisakset ovat Nelson Gardenilta ja pääsin testailemaan niitä blogiyhteistyön merkeissä. Niillä oli varsin näppärää leikata siemenpussit siististi auki, minä kun olen normaalisti tällaista pussinrepijä-koulukuntaa.
Ihanien kevätkiireiden keskeltä on mukavaa huhuilla kolmea onnekasta Kevätmessuille lippupaketin voittanutta:

Eli lämpimät onnittelut teille NeiliMaria K. ja Marika Taina!

Laittakaapa yhteystietonne minulle osoitteeseen kaneliajakardemummaa(at)live.fi, niin saadaan liput nopeasti matkaan. Kevätmessuthan ovat jo ensi viikolla, 26. - 29.3.2015. 


Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille ja kiitos Kivikankaalle messulippujen lahjoittamisesta. Toivottavasti nähdään messuilla!

SHARE:

15 kommenttia

  1. Onnea voittajille!
    Kaunis on kylvöpaikkasi ja varmasti kivan lämmin, kun aurinko paistaa :)
    Samoissa puuhissa olin minäkin eilen. Vielä täytyisi kirjoitella tikkuihin mitä missäkin on.
    Aurinkoista lauantaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ihana kylvöpaikka! Meillä kylpyhuone oli aivan mullassa, kun siemeniä kylvin :)

    VastaaPoista
  3. Sinulla aivan ihana kesähuone ja ennenkaikkea kuulut bloggajien parhaimmistoon! Ilo seurata postauksiasi. Hyvää kevättä sinne! -Ride-

    VastaaPoista
  4. Onnea voittajille ja mukavaa messumatkaa!!
    Kesähuone on ihana paikka puuhailla kevätkylvöjä. :)

    VastaaPoista
  5. Kesähuoneesi on ihana myös tähän tarkoitukseen. Mielelläni tekisin istutushommia tuollaisessa paikassa. Nyt hoidan hommat varastossa, arkkupakastimen päällä. Sieltä ei tosin ihan heti tarvitse kamoja pois korjata, mutta ympäristö ei kyllä ole erityisen viihtyisä.

    VastaaPoista
  6. Täällä tännään keskitytty pääsiäisruohoon :)

    VastaaPoista
  7. Täälläkin viime päivinä oltu sormet mullassa kerran jos toisenkin. Mukavaa puuhaa.

    VastaaPoista
  8. Voi miten hauskalta tuo kylvöhomma näyttää. Ensi viikolla minäkin käärin hihat. Vasta kylmäkäsittelyä kaipaavat sain pihalle muutama viikko sitten.

    VastaaPoista
  9. Viime viikolla täälläkin iskettiin sormet multaan ja kukille tuli uudet mullat!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Meilläkin tomaatinsiemenet pääsi tänään multaan, keittiössä;)

    VastaaPoista
  11. Terapeuttista totta tosiaan! Itse istutin tänään pelargonian pistokkaat multiin, ongelmana on enää keittiön ikkunalaudan ja työtapojen riittävyys: siellä on kova hinku ulos kaikella vihertävällä! Kesähuoneesi on tuohon puuhaan varmaankin kuin tehty, ihania kuvia taas :) Rentouttavaa ja mullantuoksuisen viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  12. Oi ihanaa äidin oma leikkipaikka :D
    Kyllä kummasti alkaa multasormet kutiaa ja pistin miehen tekemään mulle omaa istutuspöytää, toivottavasti valmistuu ajoissa :D

    VastaaPoista
  13. Mulla alkaa kohta tulla paniikki (taas :D ) kevätkylvöjen kanssa! Tosin kun mulla ei ole sitä kasvaria niin ei sinänsä ole niin hoppua kun ei niitä taimia voi ihan kauheen kauaa sisälläkään kasvatella. Tuossa navetan kupeessa on kyllä mun "puutarhavajani" johon paistaa aurinko n. puoli päivää ja joskus olen siellä kasvatellut loppukeväästä taimiani...jospa sais inspiksen mennä siivoamaan se. ;)

    VastaaPoista
  14. Ihana blogi, liityin joukkoon! Houkuttelevan näköinen kylvöpaikka :) Minullakin samanlaiset yrttisakset, leikkelin juuri niillä heliotroopin latvoja. Mukavaa viikon alkua, vaikka tuo sää nyt on mitä on, mutta olkoon ei se menoa haittaa.. :)

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig