maanantai 26. lokakuuta 2015

Ohjelmointipäällikön omenapiirakka

Nyt on meidänkin omenapuusta poimittu viimeiset omput. Näistä leivottiin Ohjelmointipäällikön omenapiirakkaa, eli munatonta, maidotonta ja gluteenitonta. Toivon kovasti, että ensi syksynä saisin leipoa pikkumiehelle vähän laajemmalla repertuaarilla. Tosin tämä on jo aika paljon enemmän kuin vuosi sitten. Ja voi sitä riemua, kun kahvipöydässä kaikki syövät samaa! Pienen miehen silmät tuikkivat lähes epäuskoisina ja kasvoille leviää onnellinen hymy. 
OHJELMOINTIPÄÄLLIKÖN OMENAPIIRAKKA
(MUNATON, MAIDONTON, GLUTEENITON)

2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 dl gluteenittomia kaurajauhoja
1 1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 dl juoksevaa maidotonta margariinia
1 1/2 dl kauramaito tai vastaavaa

Päälle:
3-4 omenaa
kanelia ja sokeria

1. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon rasva ja maito, sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
2. Levitä taikina voideltuun 24 cm piirrakkavuokaan.
3. Lado (kuoritut) ja ohueksi viipaloidut omenat taikinapohjan päälle. Ripottele päälle kanelia ja sokeria.
4. Paista 200 asteessa uunin alatasossa noin 30 minuuttia.

Tarjoa (maidottoman) vaniljakastikkeen kera.

SHARE:

15 kommenttia

  1. Omenapiiras on niin mahdottoman maukas syysherkku!
    Ja siitä tulee jo häivähdys joulua mieleen..
    Kaunista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen läpikotaisin omenaihminen! Kaunis kukkiessaan, ihana sellaisenaan ja niin herkullinen leivonnassa. Ja omenan tuoksu yhdistettynä kaneliin, voi autuutta! <3 Kaunista viikkoa myös sinne!

      Poista
  2. Kiitos ohjeesta, tämän voisi testata (tosin kaupan omenoilla, meidän puista tuli vain kourallinen rupisia omppuja tänä vuonna) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Meilläkin toinen omenapuu tuotti olemattoman ja rupisen minisadon, mutta toinen innostui huippusatoon. Mistä näistä koskaan tietää:)

      Poista
  3. Herkullisen näköinen piirakka!
    Tosi hienoa, että Ohjelmointipäällikön ruokarepertuaari laajenee. Meilläkin esikoisella oli aikoinaan ruoka-allergioita vähän pienemmässä mittakaavassa. Hänelle sanottiin aina kahvipöydässä, ´Sä saat jotain muuta`. Lopulta hän oppi kysymään et; ´saanko mä muuta`. Hänen herkkunsa nimi oli muu. :(
    Nyt hän onneksi pystyy syömään jo kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ehkä tämä meilläkin vielä iloksi muuttuu. Näin leivontaihmisenä tietenkin harmittaa, että pitää tehdä aina monet pöperöt. Sillä eihän noita munattomia-maidottomia-gluteenittomia herkkuja niin kauheasti ole. Siis oikeasti ihan herkullisia. Pikkumies on vähään tyytyväinen, mutta koululainen haikailee usein "tavallisten" herkkujen perään. Joten ei auta välillä kuin leipoa montaa sorttia.

      Poista
  4. Näyttää hyvin herkulliselta. Otankin reseptin talteen, gluteenittomia leivonnaisia kaivataan silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ainakin helppo ja nopea tehdä! Meillä gluteenittomat ovat yleensä myös maidottomia (ja munattomia), mutta laitan tänne vain sellaisia ohjeita, mitkä ovat maistuneet myös muille kahvipöydässä istuneille. Sillä kaikenlaisia kokeiluja on tullut tehtyä...

      Poista
  5. Hum...amo tarte de maças!
    Um feliz dia,Patricia

    VastaaPoista
  6. Ihana piirakka ja omenapiirakka maistuu aina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omenapiirakka on kyllä aina hyvää:) Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  7. Ihanan näköinen piirakka. Itse en ole tänä syksynä tehnyt vielä yhtään omenapiirakkaa, kiitos myös näiden omien ruoka-allergioideni. Mutta tätä voisin testata, kiitos ohjeesta!! :)

    VastaaPoista
  8. Hauska oli löytää tämä blogi ja joulublogi myös. Ollaan joskus Ahoristillä taidettu jutella vai onkohan sulla kaksoisolento... :) Olispa mielenkiintoista päästä tutustumaan sun mielettömän hienon näköiseen puutarhaan. Kuvia katselin ja postauksia äsken lueskelin. Kaunista syksyn jatkoa.

    VastaaPoista

Blog Design Created by pipdig