tiistai 21. kesäkuuta 2016

Kukkaloistoa koko kesäksi

Vaihtelu virkistää, mutta hyväksi havaitusta on turha luopua. Pääterassimme yhteydessä, kasvihuoneen edessä, on persoonallinen omenapuumme. Persoonallinen siksi, että en tiedä lahjaompun lajiketta (ihana, mehevä, vihreä, sopivan kirpeä, kypsyy syyskuussa) ja se on ihan vinossa. Sopivasti vinksallaan, niin kuin moni muukin juttu puutarhassamme.
Näkyvän sijaintinsa vuoksi olen monena vuonna istuttanut omenapuun alle valkoisia ahkeraliisoja, yksivuotisia kesäkukkia. Ne kukkivat nimensä mukaisesti ahkerasti koko kesän ja viihtynyt omenan kaverina täydellisesti. Kukille riittää valoa, mutta omenapuun oksan suojaavat niitä pahimmalta paahteelta.
Ahkeraliisat eivät pidä hallasta, joten uskaltauduin istuttamaan ne vasta viime viikolla. Juuri sopivasti ennen viikonlopun monsuunisateita.
Ensin riivin istutusalueelta rikat pois, kanttasin reunat siistiksi ja sitten mallailemaan sopivia istutuskohtia. 
Joka suunnalta. Omenapuun alle tuli viime vuonna karkulaisena pari akileijaa, jotka olen unohtanut siirtää toisaalle. Jätin ne sinne nytkin, jospa sitten syksyllä muistaisi...
Ahkeraliisa pitää runsaasta kastelusta ja lannoituksesta. Lannoitan näitä kesäkukkalannoitteella noin kerran viikossa. Tai ainakin aina kun muistan. Lisää ahkeraliisan hoito-ohjeita löytyy Huiskulan sivuilta täältä.
Ahkeraliisan kasvutapa on matala ja leveä. Tässä kuva viime vuoden syyskuulta, kun upea kukkamatto peitti koko omenapuun alustan. 
Äärimmäisen helppohoitoinen ja antaa iloa koko kesäksi. Suosittelen!

* Blogiyhteistyö, Huiskula

SHARE:

10 kommenttia

  1. Voisi luulla että omenapuu on tarkoituksella kasvatettu vinoon, hauskan näköinen 😊 ahkeraliisat ovat kiitollisia kukkijoita, oletkin saanut komeita taimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuota joskus (vähän laiskanpuoleisesti) yritettiin suoristaa. Tosin tekee juuri sopivan mutkan kasvihuonetta ajatellen :)

      Poista
  2. Hauska omenapuu. Toivon rehevää kasvua ahkeraliisoillesi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nämä yleensä nopeasti alkavat levitä maahan päästyään. Ja nyt oli vielä reilun kokoiset taimet jo valmiiksi. Kaunista juhannusviikkoa sinulle!

      Poista
  3. Kauniita liisoja! Olen aina luullut niitä ruukkukasveiksi. Täytyykin testata! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki ahkeraliisoja näkee eniten varmaan juuri ruukuissa. Mutta todella hyvin viihtyy myös maahan istutettuna, kunhan ei ole suorassa paahteessa. Itse tykkään kovasti!

      Poista
  4. Ihanan romanttinen kuva ahkeraliisojen kukinnasta viime vuodelta.

    VastaaPoista
  5. Voiko ompun varren ympärille tehdä tuollaisen keon? Runko ei kärsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on maaperä tiivistä savea, joten omenapuu on istutettu reilunkokoiseen kohopenkkiin. Rungon ympärille ei kannata kerätä multakekoa.

      Poista

Blog Design Created by pipdig